Goslar

Ruuhkissa seisoessamme totesimme, että ajateltu määränpäähän ajaminen menee ajallisesti liian myöhään ja päätimme katsastaa läheisemmät paikat. Google käyttöön ja lukemaan arvosteluja paikoista. Halusimme jonnekin pieneen paikkaan ja päätimme kurvata Goslariin. Vastaan tuli ihastuttava pieni kaupunki mukulakivikujineen. Hotelliksi valittiin Romantik Hotel Alte Münze aivan vanhan kaupungin kyljessä.

Nälkä kurni jo suonissa ja heti hotellille saapumisen jälkeen, piti päästä haukkaamaan jotain ruokaa. Oli sunnuntai ilta ja pieni pelko oli hiipinyt siitä, ettei pienessä kylässä olisi enää paikat siihen aikaan auki. Hotellin suosituksesta paikka löytyi 5 minuutin kävelymatkan päästä. Ravintola oli vanha mylly Worhmuhle. Paikka näytti hiljaiselta, mutta kun avasit oven, niin vastaamme tuli ihana puheen sorina ja asiakkaita oli todella paljon. Paikka osoittautui suuremmaksi, kun ulkoa päin voisi kuvitella ja meille löytyi mukava soppi ruokailuun. Paikka oli loistava tunnelmaltaan ja sisustus oli erityinen ja sopi hyvin kokonaisuuteen.

www.tripadvisor.fi/Restaurant_Review-g198399-d1358225-Reviews-Worthmuhle-Goslar_Lower_Saxony.html

Tumma olut janon sammuttamiseen ja matkapölyjen huuhteluun. Verkkokalvoille oli piirtynyt ajatus hyvästä Schnitzel:stä. Sellainen löytyi ruokalistalta ja todella hyvä sellainen. Palvelu oli saksalaisen jämptiä ja ystävällistä. Kaksi tarjoilijaa (luultavasti omistajat) palvelivat koko paikan ja täytyy todeta, että on meillä Suomessa hieman vielä opittavaa tässä palveluasenteessa ja työntekemisen reippaudessa, sen verran sujuvasti hommat hoitui ja ruoka oli nopeasti saatavilla.

Ruoka painui suoniin ja matkamme suuntasi hotellille lepäilemään.

Hotellille voisimme antaa arvioksi 10+. Rakennus oli jostain 1400-luvulta ja henki todella aikaansa. Tosin täysin kunnostettu ja modernisoitu sisältä. Huone oli todella reilun kokoinen ja ilmatilaa löytyi korkeuden vuoksi. Sijainti oli aivan loistava, eli kaikki kylän nähtävyydet oli ympärillä. Palvelu oli todella loistavaa ja ystävällistä ja oli kotoinen tunne.

Mutta, sitten se aamiainen..voin todeta, että en ole koskaan nauttinut parempaa aamiaista kun tuolla. Kaikki palaset oli kohdallaan. Kaikki oli niin tasapainossa ja ajateltu viimeistä piirrettä myöden. Valitettavasti tunnetta ja fiilistä ei saa kuviin minun kuvaustaidoilla vielä, mutta tuota on jo vaikea ylittää.

Aamulla päätimme, että haluamme jäädä tänne toiseksikin yöksi ja saada imettyä kylän tunnelmaa lisää itseemme.

Goslar osoittautui hyväksi valinnaksi ja sääkin suosi matkaajia. On syyskuun alkupäivät ja lämmintä oli reippaasti yli kaksikymmentä, joten ihan kesäisissä tunnelmissa oltiin. Huomio johon en ole aiemmin Euroopassa törmännyt oli ampiaisen määrä. Niitä oli jokapuolelle ja paljon. Aluksi ne sai minut pomppailemaan hieman hysteerisenä (sillä olenhan niille kovin allerginen), mutta pikkuhiljaa niiden pörräämiseen tottui ja kun vaan katsoi haukatessaan tai hörpätessään jotain, ettei siellä tule mukana ampiaisia, niin kaikki sujui hyvin ja säästyin myös niiden pistoilta.

Goslar:in tiet on päällystetty mukulakivillä, joten korkkarit oli syytä antaa olla matkalaukussa. Ihastuttavia paikkoja ja rakennuksia oli kaikkialla, joista tässä pieni pala katseltavaksi.

Erityispiirre, jonka haluan mainita oli siisteys, se oli silmiinpistävää ja hieno juttu. Siisteydestä huolehti kaikki ja jos maassa näkyi jotain roskia, niin ohikulkijat nappasi ne mukaan ja vei roskiin. Voi kunpa saisimme samankaltaisen välittämisen kulttuurin laajennettua kaikkialle.

Seuraavana aamuna matka jatkuu ja kohteena Sveitsi..paikka vielä avoimena.

Paikasta löytyy todella paljon erilaisia museoita

Silmäniloa rakennusten koristeellisuuksista
Vanhoja linnoja puutarhoineen
Hienoja toriaukioita
Ihania sisäpihojen kirjoa.

https://www.goslar.de/kultur-freizeit/museen/kaiserpfalz

Kuka tai mikä ei kuulu joukkoon?
Kattorakennelmien taidokkuutta jaksoimme ihmetellä..liusketyyppistä kiveä oli käytetty lähes kaikkialla.

Toki välillä maisteltiin hieman tummaa olutta.
Iltaruokapaikka 2, joka ei osoittautunut TripAvisor:n arvostelun mukaiseksi.
Paikallinen lähiöpubi, johon mahtui max. 20 hlöä. Vieraat eli me tervehdittiin kättelemällä.

Jätä kommentti