Reitti Italiaan piti valita ja toinen vaihtoehdoista oli suorempi reitti autostradaa pitkin eteläisempää reittiä tai sitten Mont Blanc:n tunnelin kautta. Asia keskustelutti hieman, sillä muistikuva tunnelionnettomuudesta muistui mieleemme. Olimmehan sopineet jo matkan alussa, että emme lähde mihinkään vaaranpaikkaan suinpäin, jos ei ole pakko. Lueskelimme hieman asiaa lisää ja niin päätimme lähteä vuorten ”läpi” Italiaan.
Tiet olivat jälleen loistavat ja maisemat muuttuivat yhä jylhemmiksi. Pikku hiljaa kapusimme korkeammalle ja korkeammalle. Tuo Mont Blanc:n tunnelin suu on Ranskan puolella noin 1300 metrin korkeudella ja on pituudeltaan 11,6 km.
Vilahti siellä myös Mont Blanc:n jäätiköt, joita ei sen enempää ehtinyt jäädä kuvailemaan.
Oli perjantai päivä ja pieni jännitys oli siitä, että kuinka pitkät jonot tuonne tunneliin oli, sillä olimme lukeneet keskustelupalstoilta, jossa tunneliin pääsyä oli jonotettu jopa useita tunteja. Tunneliin laskettiin vain tietty määrä autoja kerrallaan. Meitä lykästi ja jonotukseen meni korkeintaan 15 minuuttia ja niin pääsimme matkaan.
Tunnelitulli oli kohtuu kova ja se oli kahdelta hengeltä henkilöautolla 45,20e.
Jännitys tunnelin kautta matkustamiseen laukesi, kun matka taittui varsin leppoisasti ja ihan niinkuin muidenkin tunneleiden osalta, joskin oli pisin tunneli, jonka läpi itse olen matkustanut autolla.
Maiden raja oli tunnelin keskellä ja niinpä tuli sitten helposti sujahdettua Italian puolelle. Sää oli loistava ja lämpötilaeron huomasi samantien, siis Italiassa oli huomattavasti lämpimämpää ja auton lämpömittari näytti +27C.
Matkamme kohti Alba:a, josta olimme varanneet pariksi yöksi AirBnb:n asunnon.
Aina ei kartturi pystynyt keskittymään maisemiin vaan piti hieman varmistella navin käyttämiä reittejä ja samalla pitää yhteyttä vuokraisäntään. Tässä hieman maustetta välineistöstä.
Maisemat muuttuivat välillä tasaisimmiksi, mutta Alba:a lähestyessämme maasto oli ihanan kumpuilevaa ja vehreää. Jokapuolella oli viinitarhoja tai pähkinäpuutarhoja. Silmä lepäsi maisemissa..ja oli jotenkin kotoinen fiilis.
Pientä siksakkia Alba:n kaupungissa, ennenkuin löysimme oikeanlaisen tien, jota sai lakia rikkomatta ajella.
Löysimme perille ja vastassa oli leppoisan oloinen Italialais rouva (vuokraisännän äiti), joka ei puhunut sanaakaan englantia. Mutta pikkuhiljaa alkaa tuo Italian sanasto tarttumaan ja löytää oikeita sanoja, joskin hieman haparoiden englannin kautta, mutta jälleen kaikki sujui loistavasti ja pääsimme majoittumaan Alba:an.
Matkalla tuntemattomaan 