Matkalla tuntemattomaan

Majoituimme hieman HoAn:n ulkopuolella (n. 7 km päässä). Hotellimme oli The Pearl Hoi An Hotel & Resort aivan meren rannalla. Valtava hotellialue, jossa osa oli hieman vielä kesken tai sanoisinko kehityksen alla. Alueella oli muutama ravintola, hilpetöörikauppa, kauneussalonki ja pari minimarkettia, josta saattoi löytää päivittäistarvikkeet tai jos halusi jotain naposteltavaa. Kuten kaikkialla, hotellin kaupat ovat ylihinnoiteltuja alueen muihin paikkoihin verrattuna, mutta huomattavasti edullisempaa kuin meillä Suomessa.

Allasalueet oli laajat ja kauttaaltaan matalat. Hotellissa oli todella vähän eurooppalaisia ja suurin osa oli aasialaisia. Allasalueet oli kohtuu rauhalliset lukuunottamatta altaassa räpiköiviä aasialaisia pelastusliiveineen, jota ei saattanut olla ihmettelemättä. Suurin osa aikuisista saati lapsista ei osannut uida. Yritin miettiä mikä tähän on syynä, jos ihmiset kuitenkin suurimmilta osin täälläkin asuvat meren rannalla, tai meren läheisyys on ainakin helposti saatavilla, niin mikä on syynä että uimista ei ole opeteltu.

Alun perin olimme suunnitelleet, että vuokraamme polkupyörät ja ajelemme niillä pitkin viljavien riisipeltojen viertä pientä maantietä pitkin Hoi An:iin ja nautiskelemme rauhallisesta elosta siellä. Minulla ajatuksiin tuli jopa sellainen, että jos siellä sataa, niin mitenköhän pääsemme savisella tiellä kulkemaan pyörällä ja onkohan siellä mitään valoja? Mutta todellisuus oli vähän toinen! Ekanakin hotellimme sijaitsi tosiaan siis n. 7 km:n päässä Hoi An:n keskustasta, joka ei sinällään ollut ongelma, mutta pyöräilystä, rauhallisuudesta ja viljavista riisipelloista muodostunut ihannekupla rikkoutui aika nopeasti. Asfaltoitu leveä baana meni halki rähjäisten roskaisten asumusten välistä ja roskia oli tosiaan aivan joka puolella. Olihan siinä jokin pyörätien tapainen levike, jota pitkin mopot pilkkopimessä kaahasivat. Joten todellakin ei ole siis mitään asiaa pyörällä tuolla liikkua, ellei sitten halua Extremeä elämäänsä.

Hotellilta oli ilmainen kuljetus Hoi An:n vanhaan kaupunkiin, joka toimi loistavasti ja niin loikkasimme heti tulopäivän jälkeisenä iltana klo 17.00 kyytiin. Ihmisiä oli mielestämme aika paljon liikkeellä ja mitä lähemmäksi vanhan kaupungin sydäntä tultiin, ihmismassa lisääntyi.

Ajatuksissamme oli löytää jotain iltasyötävää ja nautiskella muutama olut ja kyllähän sellainen löytyikin helposti ja ruoka oli todellakin hyvää syötävää, vaikkei tilatessa ihan varmuudella pystynyt päättelemään mitä oli tilannut, joku menu siinä tuli tilattua ja syömäpuikot välineinä. Voin sanoa, että nuudelikeitto näin vasta-alkavalle puikkosyöjälle on kohtuu haastava ja tuli ikävä lastenlasten ruokakaukaloa. No mutta vatsat saatiin kuitenkin täytettyä ja vatsa kylläisenä oli rauhallisempaa katsella ympärille.

Ihmisvilinä oli laantunut ja kadut väljentyneet. Kävimme siinä samalla reissulla vielä hieronnassa, jolla saatiin vetristettyä matkasta väsyneitä jäseniämme ja sekin oli todella positiivinen kokemus.

Paikka muistutti Venetsiaa veneineen, mutta se ei meitä jostain syystä kiehtonut, kun viimeinen matka Venetsiaan näkymä oli edelleen verkkokalvoilla, eli kymmeniä ja taas kymmeniä veneitä jonossa sukkuloiden kyyditettävät mukanaan, siitä oli kyllä mielestäni romantiikka kaukana. Minua kiinnosti enemmän rakennusten vanhuus ja ne tuhannet värikkäät lyhdyt, joka olivat todella näkemisen arvoista. Päätimme tulla tänne vielä seuraavana päivänä, mutta päivänvalossa, jolloin näkisimme paremmin rakennukset ja miltä paikka näyttää päivänvalossa.

Tulimme seuraavana päivänä n. klo 14. aikoihin ja voi valtava sitä ihmisten määrää, jonka kohtasimme. Joten jos olen ymmärtänyt oikein, on nyt vasta sesongin alku ja vanhan kaupungin kadut olivat niin täynnä, että siellä sai todellakin kävellä jonomuodostelmassa ja tarkistaa välillä, että kaveri on vielä mukana. Valokuvaaminen oli lähes täysin mahdotonta, jollei halunnut sataa aasialaista kuvaan mukaan.

Ostimme liput, jotta pääsemme katsastamaan vanhat rakennukset myös sisältä ja ylittämään kuuluisan Japanilaisen sillan. Sillasta tuli mieleen Rialton -silta Venetsiasta. Joten nyt tuli sitten mieleen se, että kumpi on kopioinut ajatuksen kummalta, mutta muotokieli oli kovin samankaltainen, joskin tämä silta oli rakennettu puusta.

Siinä taaplatessa tottakai nälkä alkoi kurnia suonissa ja löysimme yhdeltä vähän syrjäisemmältä kadulta ruokapaikan, joka itseasiassa myi itsensä uloskantautuvalla grillaamisen ja savustamisen tuoksullaan. Sisustus ei ollut kaksinen, mutta ruoka ja palvelu oli sitäkin parempi. Yksinkertaista, mutta hyvää. Täällä voin myös todeta oikeastaan kaikkialla, että palvelu on ollut erinomaista ja reilua, lukuunottamatta yhtä minimarkettia, joka meinasi ottaa 5000 VND:n sijasta 500.000 VND:tä, joten rahojen kanssa täällä saa olla aika tarkkana, kun nollat menee silmissä sekaisin. Täällä saat vähän aikaa tuntea olevasi miljonääri, kun sata euroa on noin 2,5 miljoonaa VND. Meille Suomalaisille hyvä vertailukohta on aina ollut olut, joka täällä pitäisi maksaa halvimmillaan 4000 VND:tä, mutta yhtään sellaista paikkaa emme kohdanneet ja halvin olut johon törmäsimme oli 25000 VND:tä, eli noin euron verran.

Hoi An:n sanottiin olevan ostosparatiisi, mutta ainakaan sitä ei ollut näkyvillä vanhan kaupungin puolella ja uuden kaupungin puolella emme edes käyneet. Suurin osa vaateliikkeistä oli sellaisia, että vaatteet oli valmistettu paikanpäällä tai siihen oli mahdollisuus ja paljon nahasta valmistettuja sandaaleja ja kenkiä, jotka eivät näin skandinaaviseen makuun kolahtaneet. Minun ostoshaluni täytti nämä värikkäät tuhannet lyhdyt joita ei vaan voinut olla ihastelematta.

Katselun lomassa toki piti huuhtoa janoista kurkkua myös paikallisella oluella ja samalla ihmetellä paikallisten mopoilun taituruutta ja koululaiskuljetusta.

Vanhassa kaupungissa ei autoliikennettä ollut ja pyörälläkin se olisi ollut aikas mahdotonta, vaikka siellä ihmismassan joukossa niitä joitakin kuitenkin liikkui. Riksoja oli myös paljon liikkeellä, me näimme nopeimmaksi kulkemismuodoksi kuitenkin apostolin kyydin.

Päiväkahvilla tuli myös istahdettua ja siinä samalla ihmeteltyä sitä väen määrää ja rihkaman määrää, mitä tarjottiin meille turisteille. Meidän kahden päivän ostos saalis oli puhvelin nahkainen miesten olkalaukku.

Seuraavana päivänä oli Jouluaatto, jonne olimme ostaneet hotellin illalliskortit jo aiemmin. Jouluaattopäivä meni rennosti loikoillen altailla ja tottakai piti rakentaa joulupuu, kun kerta on jouluaatto ja tuli siinä lurautettua myös joululaulu.

Jouluilallisesta täytyy antaa kymmenen pistettä ja papukaijamerkki ja koko järjestelyistä. Nämä ihmiset täällä kyllä osaavat ottaa vieraiden tarpeet huomioon ja kunnioittaa vieraitaan. Hotellinjohtaja kävi tervehtimässä kaikki pöydät henkilökohtaisesti. Ruokaa oli Todella paljon ja mitä erilaisempia hienoja makuja ja kyllä, saimme melkein ihan saman ähkyn aikaiseksi kuin kotona jouluisin.

Seuraavana päivänä matkamme jatkuukin eteenpäin eli Phu Quock:lle, jossa vietämme seuraavat 12 päivää.