Meillä oli nyt rutkasti aikaa nyt tutustua tähän saareen, kunhan ensin hieman taas levätään ja tutustutaan lähinurkkiin. Hotellimme Orange Resort sijaitsi aivan meren rannalla ja muutaman sadan metrin päästä vilkkaasta lähiöistä. Paikalliseen kaupungin keskustaan oli matkaa n. 1,5 km. Saarella ei ole ns. keskustaa vaan on kaksi kaupunkia, johon on sitten tullut kaupalliset keskittymät.









Muutama sana hotellista. Meidän huoneisto oli vain noin 20 metrin päästä merestä ja huoneisto oli maininnalla Luxury bungalow with seawiev. Oma terassi, sisällä pieni oleskelutila ja makuutila ja kylpyhuone. Hotellin luokitus paikallisen luokituksen mukaan oli kolme tähteä. Sisustus oli varmastikin ihan alkuperäinen ja kaipasi kipeästi kohennusta. Mutta sijainti oli loistava ja näkymät sitä mitä odotimme ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja tekivät kaikkensa, jotta vierailla olisi kaikki kunnossa. Tuntui jopa hieman kiusalliselta välillä aamiaisella kun paikan markkinointipäällikkö kävi kysymässä säännöllisesti joka aamu, onko kaikki hyvin ja kuinka voitte. Mutta selkeästi ja aidosti he välittivät vieraistaan ja jos oli jotain toiveta se pyrittiin täyttämään samantien, se oli hyvä tunne ja se tuli oikeasti aidosti.
Itselläni oli hieman vieläkin työstessin oireita ja nukkuminen sen mukaista ja varmaan sekin näkyi ulospäin. Edellisen hotellin muhkeasta sängystä ja upottavista ihanista tyynyistä oli vain muisto ja ensimmäisen yön jälkeen yrittäessäni nukkua betonityynyllä ajattelin, että se oli ensimmäinen asia, joka täytyy muuttaa. Joten sitten tuumasta toimeen, onneksi tyynyssä oli vetoketjut, joka helpotti täytteiden puolittamista, sitten tarvittiin vielä toinen samanlainen tyyny, jonka pienen esittelykierroksen jälkeen saimmekin ja ahh, se oli jo paljon parempi.
Kuvien perusteella jokainen voi päätellä sen, vastaako Luxury sana odotuksia. Mutta kaikki toimi, tai siis ainakin melkein kun vaan jaksoi vessan pöntön säiliöön kaataa säännöllisin väliajoin vettä. Kuvista huomaa että siellähän oli jopa sähkökäyttöinen huuhtelu, puhallus ja varmaan pöhintäominaisuuksillakin oleva pönttö, mutta todellisuus oli siis toista, sillä ei sitä oltu edes kytketty paikalleen ja luojan kiitos ei, sillä en tiedä olisiko tuon jälkeen tullut viettyä enemmän toiletissa vai rantsussa.
Hotellin yhteydessä oli rantaravintola, joka tarjosi todella loistavaa ruokaa ja suosittelen sitä kovasti, sillä sieltä sai muutakin kuin Vietnam -ruokaa. Aamiainen oli ja se oli riittävä, ei erityismainintoja, joskin olisi välillä toivonut vähän vaihtelua.
Itse hotellialue oli hyvin vehreä ja paljon kasvillisuutta ympärillä, joita hoidettiin ahkerasti ja aluetta pidettiin siistinä.
Paikka on Tui -matkatoimiston listoilla ja suurin osa asukkaista oli Ruotsalaisia ja jokunen suomalainenkin oli joukossa mukana.
Ranta ja allasalue
Ensimmäisenä päivänä täytyy aina käydä katsastamassa ranta päästä päähän ja niin teimme nytkin. Ranta oli aika kapea ja viettävä ja siinä taaplatessamme totesimme, että ei tarvitse tehdä sitä välttämättä enää uudelleen ainakaan sen jälkeen kun loikimme viemäriputkien yli, josta juoksutetiin harmaan mustaa, pahalta haisevaa ”vettä” suoraan rantaveteen. Kyllä juuri siihen, jossa pikkulapset leikki iloisesti ja kauhoivat vettä iloisesti pärskien.


Toki tuli siinä hotellin edustalla meressä lilluttua, mutta jotain merkillistä siellä oli, kun uidessa tuli yht´äkkiä pistoksia, kuin pieniä sähköiskuja. Minä luokittelin ne mini meduusoiksi, jotka elävät likaisissa vesissä, joskaan mitään jälkiä ei noista pistoksista jäänyt ja mitään ei näkynyt. Hieman helpotti kun matkakumppani havaitsi saman ja muutama muukin matkaaja siitä kertoi, joten meressä uiminen siinä paikassa sai riittää.
Joten allasalue alkoi kiinnostaa huomattavasti enemmän ja ne päivät kun olimme hotellilla tulikin viettettyä altaalla, joka oli kohtuu rauhallinen paikka loikoilla ja kuunnella Nora Robertsin äänikirjaa ja nukahdella kun siltä tuntui. Pienistä puutteista huolimatta me viihdyimme tässä paikassa, Ihanaa tämä on LOMAA!

