Matka jatkui aamutuimaan, ei niin hyvin nukutun yön jälkeen. Siirtyminen Koh Samuille olo varattu jälleen sovelluksen kautta ja yllätys yllätys kaikki toimi loistavasti ja löysimme kohtaamispaikan,josta lähdettiin minibussilla kohti satamaa. Matka kesti toista tuntia ja siinä matkalla ei ollut mitään eritystä katseltavaa, joten voi olla vain omien ajatustensa kanssa ja mietiskellä syntyjä syviä.

Donsak Pier Surat Thanin satama jäi taakse

Matka laudalla Samuille kesti vähän reilun tunnin ja meitä oli sovitusti satamassa jälleen kuljetus odottelemassa hotellille siirtymistä.

Olimme varanneet hotellin jälleen ihan lennosta ja kuvien perusteella. Hotelli vaikutti ihan kohtuulliselta, mutta Missä ihana hiekkaranta? Susitarha Tha§i villaa Hotel sijaitsi Samuin koillisessa niemekkeessä, joka oli kyllä erittäin suojainen paikka, mutta näköjään tällä puolella ei ole kunnon rantoja.

Ensinnäkymät rantaan

Rantaa yksinkertaisesti ei ollut ja vieressä oli jokin laskuojan, joka pölläytteli, ei niin mukavia tuoksuja ilmoille ja kun tämä kaikki oli ravintolaterassin äärellä, ei se houkutellut oleskelemaan siellä. Muuten paikka oli kivan pieni ja idyllinen, mutta vähän kaukana kaikesta. Onneksi olimme varanneet tämän vain muutamaksi päiväksi ja suunnitelma oli siirtyä eteenpäin sen jälkeen.

Joten ensimmäinen kontakti Samuihin ei ollut kaksinen.

Seuraavana päivänä lähdimme kiertelemään saarta ja menimme kävellen saaren toiselle puolelle ja wau, siellä oli se meidän kaipaama ranta ja näkymät.

Ihanaa puuterihiekkaa

Tunnelma oli kuin Kolumbuksella aikoinaan, kun löysi maata ja sitä piti pienen patikoinnin jälkeen juhlistaa kylmällä juomalla.

Siinä hetken nautiskelun jälkeen saimme heti uusia kavereita. Tällä kertaa se oli paikallinen Turre, joka oli rapsutuksien tarpeessa.

Uusi kaveri rantautui rapsuteltavaksi

Ai ihanuutta, pitkä ranta ja aurinkoa ja vieno tuuli. Tämä jos mikä auttaa tyhjentämään ajatuksia ja nollaamaan stressiä. Tässä syntyi päätös, että jäämme Samuille vielä ja katselemme hieman lisää.

Välillä istumatauko keinuen

Tämä kävelyretki loi toivoa siitä, että Samui saattaisi sittenkin täyttää ne mielikuvat joita meillä oli tästä saaresta.

Siinä kävellessä takaisin tuli mainoksia vastaa Thai nyrkkeilykisoista ja siitä se ajatus taas lähti ja läksin selvittäämään netistä, mistä saisimme lippuja hankittua. Yllätyksekseni se löytyikin helposti ja ostin liput illan otteluun. Lipun hintaan kuului, että meidät tultiin hakemaan hotellilta kilpailupaikalle. Tämä systeemi täällä kyllä hoituu erinomaisesti ja aikataulussa.


Mielenkiintoinen rituaali

Takaisin tulo matka sujui hyvin taksilla ja samalla tutustuimme taksiyrittäjään joka kyydillä sitten kuljimme useisiin paikkoihin. Illansuussa piti vielä käydä kurkistamassa paikallinen nähtävyys.

Seuraavana päivänä siirryimmekin toiselle puolelle saarta toiseen hotelliin, joka oli jo ihan eri luokkaa kuin edellinen hotellimme. Sää oli Samuilla ollessamme vaihteleva ja saatiin siinä yhden päivää vettä oikein kunnolla.

Näkymä hotellilta merelle
Vähän kuorintaa pintaan välillä
Sataa sataa kohisee

Illalla ruokailemaan ja löydettiin paikallinen Paapan Kapakka ja meidät otettiin todella ystävällisesti vastaan. Saimme suuret suosionosoitukset kun kysyttiin mistä olemme. Suomi ja suomalaiset ovat hyvässä huudossa maailmalla.

Samuin Paappa

Pari päivää näissä maisemissa ja seuraava siirto oli Krabille. Sovittiin sitten että taksikuskille vie meidät ja homma toimi taas loistavasti, hän tuli hakemaan sovitusti ja hän oli varannut meille lauttaliput ja hoitanut kaiken.

Samui ei missään vaiheessa ylittänyt odotuksiani, tai sitten ne minun odotukseni olivat jo alunperin liian korkeat.

Olin taas aamiaisella syönyt jotain, jolle olin näköjään allerginen ja olo oli hieman ahdistunut kun en taas tiennyt mistä moinen johtui. Ei muuta kuin antihistamiinia kehiin ja saatiin pika botoxin vaikutus laantumaan ja matka voi jatkua.

Pika botoxit

Jätä kommentti