DOHAN KAUTTA HOIAN:IIN – TUHANSIEN LYHTYJEN KAUPUNKIIN

Ensimmäinen matkamme Vietnamiin päätettiin tosiaan jo useita kuukausia sitten ja tuolloin tuli päätettyä syystä tai toisesta, että ensimmäinen paikka siellä olisi HoiAn. Tuo mystinen kaupunki houkutteli ajatuksella pienestä idyllisestä kaupungista tuhansien lyhtyjen lumollaan.

Tämä maailmanperintökohteisiin kuuluva kaupunki on keskiosassa Vietnamia ja lensimme sinne pienen pompun, Dohan kautta DaNang:iin. Dohan lentokentästä sellainen sivumainita, että siirtymiin kannattaa sitten varata todella hyvin aikaa, ei nimittäin ollut ihan selkeimmistä lentokentistä, jossa on tullut liikuttua ja tuli nautittua kallein aamiainen, jonka olen elämässäni nauttinut, enkä voi todeta, että olisi ollut lähellekään paras sellainen. Turisteilta rahat pois menttaliteetti tuntui olevan läsnä.

Matka meni suhteellisen hyvin ja sain jopa nukuttua kohtuu hyvin koneessa , tästä pitäisi varmaan kiittää stressaavaa syksyä työsaralla, mutta jätän sen tarkemmin analysoimatta.

Saavuimme DaNan:iin aikataulussa ja siitä sitten jonottamaan, että viisumit läpikäydään yksitellen. Onneksi olimme hakeneet viisumit jo Suomesta Vietnamin suurlähetystöstä, sillä tunnin jonottaessamme, moni käännytettiin toisaalle, kun paperit eivät olleet kunnossa. Pieni jännitys hiipi puseroon siitä oliko meidän paperit kunnossa, sillä tuon jonotuksen jälkeen olisi saattanut päästä muutama ärräpää jos olisi joutunut aloittamaan kaiken alusta, mutta huoh, kaikki oli kunnossa ja saatiin jopa hymyt virkailijalta. Tuossa jonottaessa väsyneenä ja vähän nälkäisenä pulpahti jälleen esiin ongelmanratkaisija -minäni esiin ja täytyy todeta, että tuli mieleen monta kehitysehdotusta siitä, miten tuota hommaa voisi organisoida vähän toisin. Mutta siitä selvittiin ongelmitta ja meitä oli odottamassa iloisesti tervehtivä kuletusfirman henkilö nimilappua heilutellen.

DaNan:sta hotellillemme oli matkaa n. 25 km ja saimme ensivaikutelman paljon puhutusta liikenteestä Vietnamissa. Saatoin siinä matkalla toistella useampaan kertaan, että en ikinä voisi kuvitella ajavani autolla, saatikka sitten mopolla tuolla sekamelskassa. Autoja ja mopoja suikkelehti ihan miten sattui, mutta kuin ihmeenkaupalla vahingoilta vältyttiin.

Viimein hotellilla ja se osottautui loistavaksi valinnaksi. Rauhallinen sijainti meren rannalla, hieman HoiAn:n keskustan ulkopuolella ja kun sesonki ei ole ihan vielä alkanut, ei hotelli ole dumpattu ihan täyteen, joten todettiin että tämä on hyvä alusta rentoutumiselle.

Ilta oli jo pitkällä ja saimme nälän tyydytettyä hotellialueella sijaitsevassa Italialaisessa ravintolassa, joka ajatuksena hieman huvitti, mutta vatsan murina ei antanut enää vaihtoehtoja ruokapaikan valinnan suhteen. Siis pizza ja kylmä paikallinen olut kruunasi meidän illan ja nukkumatti kutsui samantien luokseen.

Jo ensimetreistä lähtien totesimme, että ihmiset ovat täällä paljon rennompia kuin Thaimaassa ja ystävällisyys ei ole päälleliimattua vaan tunne on aito ja lämmin. Täällä keskustellessa ei monikaan tiedä missä Suomi on ja haluavat kovasti kuulla lisää, jätin kertomatta sen, että jääkarhut seikkailevat meilläpäin autioilla kaduilla :).

Jätä kommentti